90-luvun raikulipoika-alamäkikuski ja Red Bull TV:n kasvot UCI World Cupissa. Olet saattanut kuulla Rob Warnerista. Rob kertoo uransa ylä- ja alamäistä ja siitä, kuinka sähkömaastopyöräily on muuttanut hänen elämäänsä.

background image

Rob Warner on ollut mukana maastopyöräilyssä lajin alkuvaiheista lähtien. 1990-luvulla hän oli eturivin alamäkikuljettaja, joka tunnettiin rocktähtityylin elämäntavastaan. Tänä päivänä Rob tunnetaan parhaiten ympäri maailmaa järjestettävien maastopyöräilyn maailmancupkisojen liveselostuksista Red Bull TV:ssä.

Kun Rob jätti ammattilaisuransa vuonna 2006, hän ei enää kokenut maastopyöräilyä kohtaan sitä samaa kuin aikaisemmin: nopeuden, seikkailun ja vapauden tunne olivat poissa. Sopimukset, kaupalliset sitoumukset sekä paine harjoitella ja kilpailla jatkuvasti huipputasolla vaativat aikanaan veronsa: Rob sai tarpeekseen rakastamastaan lajista, eikä koskenut pyörään yli kuuteen vuoteen.

Vasta löydettyään sähkömaastopyöräilyn Rob huomasi, että suhde lajiin, joka oli muokannut hänen koko aiempaa elämäänsä, alkoi lämmetä uudelleen. Rob oli kuullut sähkömaastopyöristä ja siitä, mitä ihmiset kertoivat niillä ajamisesta. Kokeiltuaan niitä itse, hän ymmärsi heti, että tämä kokemus muuttaisi jälleen kerran hänen ajatuksensa pyörällä ajamisesta. Robilla on käytössään Vitus E-Sommet, jonka EP8-moottorin tuottama avustusteho on poistanut suorituspaineet pyöräilystä. Vasta yli kuuden vuoden jälkeen Rob pystyi ajamaan polkupyörällä uudelleen, ihan vain ajamisen ilon ja huvin vuoksi, ja löysi jälleen sen vapauden ja jännityksen tunteen, joka häntä vei alkuvuosina kisakuskiksi kohti huippua.

Tämä jälleen löydetty rakkaus pyöräilyyn on avannut Robille uusia tilaisuuksia ja vienyt hektisen eliittiurheilun ulkopuolella seikkailuihin, joista hän ei olisi koskaan voinut unelmoida vetäydyttyään kilpailumaailmasta. Nyt Robilla on taas alkamassa uusi ura maastopyöräilyammattilaisena. Ilman sähkömaastopyörää se ei olisi koskaan ollut mahdollista.

Aiheeseen liittyviä juttuja